Varmaan jatkuva puheenaihe uusia vaatteita hankittaessa on se koko. Aina olen käyttänyt kokoa M ja ei se voi mitenkään olla L. Tähän dilemmaan voi tietenkin olla monta eri syytä. 1) on syksy ja kesän jälkeen on vähän painoa tullut. 2) ja kohta on joulu, joten tilanne tuskin tässä välissä korjaantuu. Pääasiallisin syy lienee kuitenkin se, että monien vaatevalmistajien kokotaulukot ovat erilaiset. Vaatteen valmistusmaalla on myös vaikutusta. Joissain maissa vaan on valtaväestönä pienempiä ihmisiä kuin toisissa.
Onneksi yleensä tuontivaatteista löytyy EU mitoitus ja useimmiten se onkin sopiva koko. Huomattavaa kuitenkin on, että myös Euroopan sisällä koot vaihtelevat. Esimerkiksi Suomen koko 38 onkin Italiassa 42 ja Ranskassa 40. Lisäksi M kokoon sisältyy Suomen sisälläkin numerokoot 36 ja 38. Ja onhan siinä jo eroa. Sopiva tai makkarankuori. Ei ole mukavaa kittanassa vaatteessa yrittää tehdä mitään. Ja joskus voi käydä niinkin päin, että iloisena löydät jonkun ihan ehdan Suomi-vaatteen, niin se onkin sitten teltta.
Astetta haastavammaksi tilanne muuttuu kuitenkin aina, kun tilataan vaate verkkokaupasta. Ei pääse sovittamaan. Ja joissain verkkokaupoissa on ihan tapanakin, että kuvan vaate on noin 100 kertaa pienempi todellisessa elämässä, kuin kuvassa. No, onneksi näitä verkkokauppoja on harvassa.
Oikean koon selvittämiseen sovittamisen lisäksi on kuitenkin olemassa vaatekohtainen kokotaulukko. Ja kokotaulukko on yhtä pätevä koon mittaamiseen kuin sovittaminen. Kokotaulukkoa käytetäänkin yleensä verkkokaupoissa jokaisen tuotteen kohdalla. Siitä sitten vain mittailemaan. Kokotaulukot ovat siinäkin mielessä hieno asia, ettei pääse huijaamaan itseään. Aina olen ollut M kokoinen ajatus ei auta, jos kokotaulukon mitat näyttävät L kokoa. Voi sanoa, että hieman on tyhmää siinä mittailun jälkeen tilata liian pieni vaate.
Muistettavaa kuitenkin on, että mikään kokotaulukko ei kerro sitä sopiiko malli juuri omaan kroppaan. Esimerkkinä pillifarkut. Ei ne ihan kaikilla ole ne parhaimman näköiset pöksyt, vaikka oikea koko löytyisikin.
Oikean koon valintaan se tärkein ohje on tuotekohtainen kokotaulukko ja mittaus sen mukaan. Ei ainakaan tule liian pientä hommattua. Ja valinnaisena sen miettiminen sopiiko kyseinen malli omaan vartaloon yhtään. Kaverilta voi aina kysyä siitä.
Mukavia kokotaulukkoharjoituksia kaikille verkkoakauppojen käyttäjille.
Terveisin Pia